Merihurtat

Kysymys ja vastauspalsta Hurtille

Terveenä vaiko kipeänä?

Merihurttien treeneihin saavutaan ehdottomasti terveenä. Ilmoita ja jää pois treeneistä mikäli sinulla on akuutin hengitystieinfektion oireita ja/tai vatsaoireita, kuten kuume, yskä ja/tai hengitysvaikeuksia, pahoinvointia ja/tai ripulia ja olet viime viikkoina oleskellut ulkomailla (THL:n listaamissa ei sallituissa maissa) tai olet ollut lähikontaktissa laboratoriovarmistetun COVID-19 koronaviruksen tartunnan saaneen kanssa.

Yhdistyksen lainavälineet

Välineistöä saa toki lainata, mutta jokainen tekee sen omalla vastuulla. Yhdistyksen kontilta löytyy kaikki tarvittavat. Treeneissä selviää kyllä, mitä välineitä sinun kannattaa itsellesi hankkia.

Kenellä vastuu mahdollisista vahingoista?

Jokainen koiranohjaaja on itse vastuussa koiran aiheuttamista vahingoista, kuin myös kaikista koiralle aiheutuvista vahingoista (koskee myös hotspotteja tmv.) ja sama koskee toki koiran omistajaa kaikissa vahingoissa. Huolehdithan täten omasta ja koirasi vakuutusturvasta. Muistettava, että jokainen osallistuu treeneihin täysin omalla vastuulla. 

Veden mahdolliset epäpuhtaudet

Vesipelastusta treenataan täysin luonnonvesissä eli ei missään klooripitoisissa uimahallien altaissa. Merihurtat seuraa koko treenikauden ajan sinilevätiedotteita ja tämän lisäksi tarkkailemme treenirantaamme. Todella lievän sinileväesiintymän havaitseminen ei välttämättä ole kovin helppoa. Lisäksi aina on pieni viive näistä havainnoista noihin sinilevätiedotteisiin. Tämän lisäksi luonnonvesissä on toki muitakin epäpuhtauksia. Muistettava, että jokainen käy näissä luonnonvesissä treenaamassa täysin omalla vastuulla.

Treeniajoista sopiminen / treenien peruminen tai siirto

Mikäli treenipaikan vedessä havaitaan sinilevää, niin silloin treenit ko paikassa ovat peruttu. Tässä tapauksessa pyritään käyttämään toista treenipaikkaa kunnes treenirannan tilanne paranee. Huono säätilanne voi estää treenaamisen eli esim. kova tuuli ja/tai kova sade ja/tai ukkonen. Tässä tapauksessa pyritään treeniryhmän kanssa valitsemaan parempi treeniajankohta. Tässä harrastuksessa, kun olemme täysin luonnon armoilla, niin pyritään yhteisessä whatsup ryhmässä valitsemaan se parhain treeniajankohta.

Milloin ruokinta?

Sama ohje koskee niin koiria kuin ihmisiäkin. Treenejä ennen syömiseen on jokaisen käytettävä omaa harkintaa. Koirilla on riskinä mm. vatsalaukun kiertymä, joka on hengenvaarallinen tila. Tämän vuoksi suositellaan ruokintaa vasta treenien jälkeen, kun koiralla on aikaa rauhassa sulatella ruokaa. 

Mitä mukaan treeneihin?
  • tärkein ensin eli treeneihin tullaan hyvällä fiiliksellä
  • ota mukaan koirallesi hyvä palkkio eli on se sitten lelu tai herkku tai oma iloinen äänesi
  • koiralle vesitreeneihin soveltuva panta ja hihna (ei metallinen, ei kuristava, ei fleksi)
  • vuoraa autosi tavaratila siten, ettei vesi pääse valumaan autosi rakenteisiin
  • tai vaihtoehtoisesti ota koiralle mukaan sopiva "näyttelyhäkki", missä koira pysyy odotteluaikoina
  • mahdollisesti oma kelluva vientilelu (yhdistykseltä voi lainata jokaisen omalla vastuulla)
  • koiralle ja itsellesi juotavaa mukaan
  • samoin teille kummallekin omat pyyhkeet
  • vesitreeneihin soveltuvat kengät ja vaatteet (kukaan ei säily kuivana vepessä)
  • vaihtovaatteet aina mukaan
  • vakiotreenaajille mahdollisesti se oma märkäpukua sekä sukelluskengät (hukkujan roolia ajatellen)
  • vakiotreenaajille mahdollisesti oma kelluntaliivi, joka pidetään päällä kokoajan treeneissä (yhdistykseltä voi lainata jokaisen omalla vastuulla)
  • muistithan hyvän fiiliksen
Koiran ulkoilutus ennen treenejä

Muista aina ennen treenejä ulkoiluttaa koirasi. Treenirantaan ja sen läheisyyteen ei ole suotavaa antaa koiran tehdä asioitaan. Jokainen huolehtii oman koiran jätösten siivoamisesta.

Voinko tuoda juoksuisen nartun treeneihin?

Merihurtilla treeneihin saat tulla juoksuisen nartun kanssa. Infoat heti treenien alussa, niin olet aina kierroksen viimeisenä suorittamassa liikkeitä. Ne muutamat tärppipäivät suosittelemme pysymään kotona.

Kuka kantaa kumiveneet ym. treenikamppeet rantaan?

Merihurttien treeneihin pyritään saapumaan aina noin puolisen tuntia ennen aloitusta. Kumiveneiden ja muiden treeneissä tarvittavien välineistöjen siirtämiseen osallistuu jokainen. Aloituksessa muistettava aina täyttää kumiveneiden ponttoonit sekä köli. Treenien päätyttyä kumiveneen ponttoonien puhdistus sekä kääntö ylösalaisin. 

Milloin on kenenkin vuoro?

Järjestys sovitaan yhdessä treenien alussa. Näin tehdään, jotta treenit sujuisivat jouhevasti eikä peräkkäisillä koirilla olisi samoja ohjaajia tai apuohjaajia. Kaikkihan saapuvat nimenomaan treenaamaan eikä pidentämään vaihtoaikoja koirien välillä. Huolehdi omasta vuorostasi, jotta homma pyörii sujuvasti. Merihurtilla on käytössään taulu, johon treenien alussa kirjoitetaan järjestys. 

Mitä teen silloin, kun ei ole oma vuoro?

Vuorosi päätyttyä viet koiran autoosi rauhoittumaan. Tämän jälkeen voit hyvin päästä toimimaan toisen koiran apuohjaajana tai pääset soutamaan. Merihurttien treeneissä kaikki osallistuvat ja auttavat toinen toisiaan. Ollaan siis aktiivisia tässä. Toki voit noutaa kontilta roskapussin / suojavälineet, joilla voi vaikka kerätä treenialueelle ilmaantuneet roskat pois. 

Kuka soutaa?

Jokainen osallistuu soutajan rooliin, ja tätä jokainen pääsee harjoittelemaan. Ei haittaa, vaikka et olisi koskaan ennen soutanut. Perinteistä soutuvenettä on aivan eri soutaa kuin kumivenettä. Merihurttien kumiveneet ovat helppoja soudettavia, joten jokainen oppii varmasti. 

Kuka on hukkuva?

Merihurtissa on jo kaksi märkäpuvuissaan olevaa ohjaajaa, jotka ovat valmiita veteen koska vaan. Kannustamme kuitenkin aktiivijäsenistöä oman märkäpuvun ja sukelluskenkien hankintaan. Koirien kehittymisen kannalta olisi parhainta, että meillä olisi monta hukkuvaa. Koirien on havaittu tottuvan tiettyihin hukkuviin ja kokeisiin mentäessä voi käydä hassusti koiran huomatessa, ettei hukkuva olekaan se tuttu ja turvallinen. Aktiivijäsenistölle tämä on siis tietynlainen toivomusvelvoite jatkossa. Märkäpuku ja sukelluskengät ovat yhteishinnaltaan siinä satasen molemmin puolin riippuen valinnoista. 

Kuka kouluttaa oman koiran?

Aina treeneissä on nimetyt vetäjät, jotka huolehtivat yhteydenpidosta treeniryhmään ja treenien sujuvuudesta. Vastaus kuitenkin piilee jo annetussa kysymyksessä eli kyllä sen oman koiran koulutuksesta vastuu on itse koiran omistajalla / ohjaajalla. Ryhmän vetäjät ja kaikki treeneihin osallistuvat varmasti auttavat, jotta koirasi saisi niitä ahaa elämyksiä ja saadaan uusi VEPE liike taas sujumaan. Yhdessä teemme parhaamme.

Kunnioita ryhmän vetäjiä

Kaikki autetaan treeneissä toinen toisiamme. Kuitenkaan ihan kaikkien ei kannata neuvojaan huudella samanaikaisesti. Merihurtilla on tarkoitus lisätä treeniryhmiä, joihin tarvitaan ehdottomasti lisää vetäjiä. Tällä tavalla toiminta tulee laajenemaan ja kehittymään. Voit yllättäin löytää itsesi oman treeniryhmäsi vetäjänä. 

Kuka kantaa kumiveneet ym. treenikamppeet takaisin konttiin?

Treenit päättyvät vasta sitten, kun kaikki kumiveneet ja treenikamppeet on kannettu takaisin konttiin. Tähän osallistuu jälleen jokainen luonnollisesti. Rannalla kumiveneet ensin tyhjennetään vedestä ja tarvittaessa puhdistetaan, jonka jälkeen kannetaan konttiin. Kaikki muut varusteet samoin. Tarkastetaan ja varmistetaan, että mitään ei jäänyt rannalle. Ryhmän vetäjät huolehtivat lopuksi kontin lukitsemisesta. 

Siisteydestä ja tupakoinnista

Jokainen siivoaa omat roskansa ja vie mukanaan treenien päätyttyä. Lisäksi pidämme yhdessä huolta alueen siisteydestä ja varmaan jokainen ehtii treenien lomassa näin tekemään. Tupakointipaikka riittävän etäällä treenirannasta eikä jätetä tumppeja maahan. Eli summa summarum käyttäydymme siististi ja fiksusti. 

Tärkeää muistaa kotona treenien jälkeen

Muista aina vähintään huuhtoa koira kunnolla, ja tämä on suoritettava oli treenit sitten makealla vedellä tai murtovedellä. Huuhtomisen tai pesun jälkeen on huolehdittava, että koiran turkki kuivuu kunnolla ihoon asti. Märkänä ihossa kiinni muhiva pohjavilla altistaa koiran monelle ongelmalle. Mikäli olet itse käynyt vedessä, niin luonnollisesti peset myös itsesi kunnolla. Tyhjennä autosi kaikesta märästä ja muista tuulettaa huolellisesti kaikki. Pese/puhdista omat treenivälineesi ja laita kuivumaan/tuulettumaan. Nyt onkin paras hetki suorittaa koirasi ruokinta, kun on aikaa rauhassa sulatella ateriaa. 

Jäitkö kaipaamaan johonkin asiaan vielä vastausta

Laita viestiä Merihurtille, niin korjataan asia pikaisesti.
merihurtat(c)gmail.com

Last edited: March 20, 2022, 20:50
nach oben